Ilmoita havaintosi petoyhdyshenkilölle, Suonenjoen riistanhoitoyhdistyksen alueella toimivat yhdyshenkilöt tästä linkistä. Petoyhdyshenkilöt
Suonteen hirvimiehiä vuodelta 2003
Suonteen seudun hirvimiehet ry.
Yhdistys perustettiin vuonna 1982. Suonteen seudun hirvimiesten vuokraama alue on kooltaan noin 3500 hehtaaria.
Hirvilupien määrät ovat vaihdelleet ollen muutamasta hirvestä 1980-luvun huippukantoihin, jolloin lupia enimmillään
oli jopa 20 hirven kaatoon. Viime vuosina määrä on vakiintunut ollen 5 - 7 hirveä.
Jukka Markkanen on toiminut metsästyksen johtajana vuoteen 2010 saakka, tuolloin vetovastuu siirtyi Jukan pojalle Juhalle, sihteerinä toimii Esko Siikavirta. Hirvimiehiä yhdistyksen jäsenenä tällä hetkellä on 35. Periaatteena on ollut, että kaikki hirviseuran alueella asuvat metsästyksestä kiinnostuneet pääsevät mukaan.
Syksyiset hirvipeijaiset Kylätalolla ovat nykyään merkittävä kylätapahtuma.
Suonteen seudun hirvipeijaiset 2015
Hirvisoppajonossa 2015 kylätalolla
Nuutilan seudun metsästäjät ry.
Nuutilan Seudun metsästäjät ry. on metsästysseura, jonka riistamaat sijaitsevat Herralan tien vaikutuspiirissä.
Lähes 4000 hehtaarin alue rajoittuu idässä Suontee -järveen, pohjoisessa Suonenjoen keskustaan ja lännessä Suurijärveen.
Olemme pirteästi toimiva, noin 60-vuotias seura, jossa on 50 jäsentä. Seuramme puheenjohtajana toimii Jussi Vauhkonen, puh. 0400 427 370 ja sihteerinä Matti Suihkonen, puh. 0500-253 093.
Syksyinen hirvijahti kokoaa yhteen noin 20 seuran jäsentä yhteisen harrastuksen pariin. Hirvijahdin lisäksi jäsenet metsästävät pienriistaa sekä ovat aktiivisesti mukana riistan ruokinnassa ja elinympäristön hoidossa.